Minimani mukaan autopesubisnekseen
Autoilevat asiakkaat saavat Vaasan Minimanissa jatkossa myös autonpesupalveluita hypermarketin hankkiessa tontilleen Kometoksen valmistaman moduulirakenteisen autopesulan, jossa on kaksi erillistä pesulinjaa.
Vaasan Minimanin pihassa käy vuodessa reippaasti yli miljoona autoa. Voisi kuvitella, että osa niistä kävisi pesettämässä myös autonsa samalla reissulla, pohti Minimani Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Heikki Tynjälä autovirtaa silmäillessään.
– Kaupan piirissä toimiessa on hyvä pohtia, millaisia palveluja asiakkaat meiltä odottaisivat ja mikä toisi kaupassakäyntiin lisäarvoa. Autoilu liittyy jo olennaisena osana bisnekseemme, joten lähteminen pesubisnekseen tuntui luontevalta jatkolta, Tynjälä kertoo.
Uuden aluevaltauksen kohdalla hankintaa edelsi huolellinen pohjatyö.
– Keskustelimme useiden laite- ja hallivalmistajien kanssa erilaisista ratkaisuista. Lopputuloksena valittu yhdistelmä eli Kometoksen Finmodules-autopesula FMA-TUPLA 14 ja Prowashin koneet osoittautuivat meille parhaaksi vaihtoehdoksi, kertoo Tynjälä. Hänen mukaansa Kometos on toimittajana luotettava. Laadun kuvaus oli hyvin uskottavaa jo tarjousvaiheessa.
– Yksittäiset ratkaisut ja materiaalivalinnat viestivät, että kyse on kestävästä tuotteesta. Tuli vahva fiilis siitä, että tämän hallin kanssa uskallamme lähteä uuteen bisnekseen ja pärjäämme pitkälle tulevaisuuteen.
Kerralla tuplahyöty
Tynjälä hankintatyöryhmineen päätyi FMA-TUPLAAN, joka on miehittämätön ja täysin automatisoitu pesuhalli kahdella vierekkäisellä pesulaitteella varusteltuna.
– Halusimme lähteä mukaan isosti. Vaikka toinen kone olisi varattuna, toiseen pääsee toivon mukaan ajamaan sisään jonottamatta. Asiakas voi luottaa siihen, että meidän pihassa saa pesetetyksi autonsa aina silloin kuin itse haluaa, perustelee Tynjälä. Alueella on kilpailua, mutta Minimanin valttina on Vaasan paras pesutulos.
Tutustu Finmodules FMA -tuoteryhmään tästä!