Atria Ruotsi investoi Kometoksen sulatusjärjestelmiin
Kometos on solminut Atria Ruotsin kanssa Ruotsin markkina-alueen kaikkien aikojen suurimman sopimuksensa. Kometos on toiminut Ruotsissa menestyksekkäästi jo 30 vuotta. Uusi sopimus Atria Ruotsin kanssa on kuitenkin yksi mittavammista yhteistöistä Ruotsissa.
”Atria Ruotsin laajentuessa myös sulatustarve tulee kasvamaan huomattavasti, ja asiakas on päättänyt investoida Kometoksen neljään (4) Finncold MTS-24 -sulatusjärjestelmään, joiden sulatuskapasiteetti on yhteensä lähes 60 tonnia prosessia kohden”, kertoo Kometoksen myyntipäällikkö Andreas Nordberg.
Atria Ruotsin projektipäällikkö Sven-Åke Axelsson kertoo lisää:
”Vuosien varrella tuotantovolyymit ovat kasvaneet makkaroissa, hampurilaisissa ja sousvide-tuotteissa. Jo vuonna 2019 investoimme Kometoksen erilliseen sulatuskonttiin, koska kanatuotteita, pääasiassa kanamakkaroita, tuotettiin enemmän.
Kun vuonna 2021 tehtiin päätös Sköllerstanin laitoksen laajentamisesta lisääntyneiden volyymien ja Malmön tehtaalta tapahtuvan tuotannon siirtämisen vuoksi, meidän täytyi rakentaa myös sisätiloihin mittavampia sulatustiloja sen sijaan, että olisimme investoineet vain rakennuksen ulkopuolelle tarkoitettuihin sulatuskontteihin, jollaisia olimme tilanneet Kometokselta aiemmin.”
Olimme olleet tyytyväisiä vuonna 2019 investoimaamme sulatuskonttiin, ja koimme Kometoksen teknologisen osaamisen hyväksi. Kometos oli pystynyt vastaamaan tarpeisiimme jo aiemmin, joten lopullinen päätös uuden sopimuksen solmimisesta heidän kanssaan oli helppo tehdä. Uuden sulatustilan järjestelmä tulee olemaan tehokas, mutta samalla hellävarainen raaka-aineelle, ja se tulee tukemaan hyvin prosessejamme.
Kauppaneuvottelut on käyty yhteistyössä Kometoksen ruotsalaisen agentin Susanne Sjögrenin kanssa OSAB:stä.